sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

The city of London, day three.

Jep eli Lontoosta taas herättiin ja tuttuun tapaan käytiin aamupalalla, meikkailin jne. Seuraavaks suunnattiin kohti Madame Tussaud'sia. Ei ollut hirmusen pitkää jonoa, tuli siinä samalla ostettua myös joku turistivihkonen joka oli taas törkeen kallis. Siinä sitten paineltiin muiden turistien kanssa kattelemaan vahanukkeja, jotka oli kyllä tosi hyvin tehtyjä kun niin aidoilta näyttivät :D Siellä oli vaikka mitä, menin läpällä myös Justin Bieberin kanssa kuvaan :'D Se ois maksanu 10 puntaa ja minähän en moisesta shaissesta maksa tollasii kiskontahintoja.


Siellä oli myös semmone kauhukammion tapane juttu mis oli vahanukein kuvattu kaikenmoisia kidutustekniikoita sun muita. Sitte siel oli juttu mihi ihmiset jonotti, se oli semmone kauhukävely jossa ei saanu olla kameroita sun muita. No, mentii sit sinne. Se oli ku suoraa jostai kauhuleffasta, kävelet pimeessä huoneessa ja yhtäkkii jostai nurkasta hyökkää maskeerattu näyttelijä sun naamalle huutaen, pyörii sun ympärillä tuijottaen ku sekopää muttei kuitenkaa koske suhun vaik koko aja siltä tuntuu. Ziisus mä huusin siellä, roikuin faijan hihassa ku 5 vuotias lapsi jossai kummitusjunassa.

Madame Tussaud'sin jälkeen suunnattiin Baker Streetillä sijaitsevaan It's Only Rock N' Roll -nimiseen rokkikauppaan. Siellä oli kaikennäköstä kampetta nimmaroiduista sinkuista tavallisiin bändipaitoihin, mutta mitään ei tarttunut tällä kertaa (kumma kyllä) mukaan. Oltiin myös tajuttu että Oyster cardeilla päästään käyttämään myös busseja, joten hypättiin 83 bussiin ja ajeltiin Hyde Park Cornerille asti.

Hard Rock Caféssa oli sillon just ne 40 v pippalot ja sinne oli järjettömät jonot. Kuten arvata saattaa, me ei tosiaankaan ruvettu puolta päivää jonottamaan sinne joten käännyttiin sitten takasin ja lähettiin 10 bussilla Oxford Circukselle.

Kun oltiin kauppakadulle päästy lähettiin jaloin talsimaan kohti Carnaby Streetiä. Halusin ostaa uudet converset ja löydettiin se conversekauppa. Siellä oli tosi vähän kenkiä esillä, ja kysyin myyjältä oliko niillä varastossa lisää valikoimaa. Myyjä vastas että kaikki niiden vaihtoehdot on esillä siinä myymälässä ja kaikenkukkuraks ne ei edes myynyt nahkaconverseista mun kokoo siellä. Lähdinpä sitten närkästyneenä tyhjin käsin, vitutti vielä enemmän kun jälkeenpäin kuulin Venlalta että niillä on helvetinmoiset varastot siellä täys kenkiä -.- Olipa ollu uuno myyjä ku valehteli mulle päi naamaa.

Sitten olikin jo vähän jano ja käytiin juomassa läheisessä The Clachan -pubissa. Otin kokiksen, kuten aikasemmillakin kerroilla. Tykkään Lontoossa siitä että kaikki juomat tarjoillaan pintin kokosissa isoissa laseissa. Saa ainakin rahoilleen vastinetta! Pubista jatkettiin matkaa Oxford Streetille ettimään mulle sitä valkosta farkkurotsia. Kyselin melkeen joka kaupasta mutta MISSÄÄN ei myyty sellasia! :o No, päädyin sitten talsimaan niinkin tylsään kauppaan kuin H&M ja ostin sieltä saman takin mitä olin jo Suomessa kattellut.. No, ostinpa ainakin jotain Lontoosta kotiin tuomisiks, vaikka sen ois täältäki saanu. Käytiin jossain vaiheessa syömässä aika fiinissä Agnus Steakhouse nimisessä ravintolassa, ja siellä onnistuin likaamaan mun valkosen housunpuoliskon rasvatahralla. Söinkin paikan päällä perinteisen englantilaisen ruoan, fish & chips :)

Kipastiin läheiseen Starbuck's Coffeeseen kahville. Tilasin meille kummalekin Extra coffee caramel frappuchinot. Ja oli ihan mielettömän hyvää! Sen jälkeen oli jopa vähän kylmäkin, mut pihalla kun paisto aurinko ni oli pian lämmin taas. Saatiin kuningasidea ostaa liput sellaselle turistibussikierrokselle, ja lähettii Marble Archista kuudelta viimeseen sen illan bussiin. Big Bus Companyn bussiajelulla oli vanha mies höpöttämässä turistirysistä, ja me tietysti mentiin avobussin yläkerrokseen paistattelemaan iltaa. Äänentoisto särki korvia kun se oli nii huono :D Siihen kyl tottu sitten illan mittaan, se ajelu meinaa kesti kolmisen tuntia... Ruuhkat <3

Syyrialaisten mielenosotus
Däts me


Bongasin rekkarin!
Bussiajelun jälkeen Marble Archista tultiin vielä metrolla takas Bayswateriin. Olin iha helvetin hämmentyny siitä et oli kesäkuu ja klo 10 maissa Lontoossa oli pimeää! En ollut koskaan aikasemmin aatellut sitä et Suomen kesä on yötäpäivää niin valosa pelkästää sen takia että me ollaan niin pohjosessa... Kaikkee sitä oppii :D Mentiin ostamaan iltasapuskaa The Oriental Shop nimiseen itämaiseen markettiin. Siellä oli kaikkee jännää, ostin jotain ihmeellistä väriainelimuu sieltä joka oli muistaakseni taiwanilaista tai jotai :D

Siinä kassalla kun seistiin ja viereiselle kassalle tuli joku random nuori mies, se yhtäkkii käänty ja kesken maksamisen sano mulle "Cool trousers! Where did you buy them?". Aattelin et ei voi olla totta, voiko oudompaa tilannetta jälleen kerran olla kysyä tollasta.. No, selitin sille et nää mun mustavalkoset housut on ostettu Suomesta, ja se totes vielä kerran että ne on tosi hienot ja hyvät illanjatkot :D Sitten me talsittiin takas hotellille ja ruvettiin koisimaan.

HeidiRoxx

That ain't what rock n' roll's about...

Mulla on ollut siis aivan huippu viikko! En tiedä mitään parempaa rippikoulua kuin viime viikkoinen Hankasalmi 2 leiri oli! Isosporukkaan mun lisäks kuului Meri, Tuomo ja Satu + appari Piia. Parempaa ei ois voinu toivoa, ainakin mulla oli ihan vitun ihana viikko. Rippilapsetki oli ku pieniä enkeleitä, aina niin reippaita osallistumaan kaikkeen. En tuu ikinä unohtamaan tätä riparia. Ps. Aimo-Anna-Kusi-Liisa-Voldemort! KIITOS KAIKILLE MUKANA OLLEILLE! :)

Nyt sitten onkin keskiviikkona vielä konffisharkat kirkolla ja viikon päästä ite konffis. Pitänee katella mun rakkaille rippilapsille sopivat muistolauseet raamatusta... Niijuu mulla oli viikko sitten synttäritkin. Ja täs tällä viikolla huomasin puhelimen nettiä surffatessa että Mike Monroella on kaks sallittua keikkaa marraskuussa jonne voisin mennä. Toinen on 4. päivä Lahden Finlandia-Klubilla ja heti seuraavana päivänä jo tutuks tulleella Tavastialla stadissa. Vielä on faijan kanssa vähän kyseenalaisena tuo Lahden keikka, sen mielestä ku on ihan turha mennä kattoo sama show kahtena päivänä peräkkäin. Ei se mun mielestä oo turhaa, todellakaan :D En mä muuten rahojani tuhlais kyseiseen bändiin jo kaheksatta kertaa muutenkin.

Toi olikin suuri helpotus mun keikan puutteeseen. Maidenista on jo ihan liian pitkä aika, mut onneks parin viikon päästä on Nurmirock ja Reckless Love. Harmittaa nyt kyllä kun ei tullut nähtyä tänä kesänä sellaisia bändejä kuin Whitesnake, Duff McKagan's Loaded, CRASHDÏET, Hardcore Superstar, Ozzy Osbourne, Judas Priest, Bon Jovi, Avenged Sevenfold, Volbeat, System Of A Down, Cinderella, W.A.S.P., Twisted Sister, Scorpions..... Ei ei ei en haluu ees aatella kui monta vitun kovaa nimee mä skippasin! :( Ois ollu varmaa kiva syntyy kultalusikka suussa. Tai paremminki keikkaliput taskussa tässä tapauksessa.

Pitänee tässä ruveta miettimään että mitä ostaisin itelleni näil synttärirahoilla. Ensin katsastan "syysmuodin" tarjonnat kaupoista, jos löytyisi jotain kivaa. Joskus shoppaillessa kun nenän eteen tupsahtaa joku vaate / tavara joka suorastaan huutaa lausetta "OSTA MINUT!". Juu, eipä tässä muuta. Latailen tänään youtubeen lisää videoita ja luultavasti voisin kirjoittaa vielä tänne Lontoon kolmannesta päivästä.

HeidiRoxx

lauantai 23. heinäkuuta 2011


Synttärionnittelut mun lempikitaristille Slash on jo iso jätkä :)

Juu tämmönen pikapostaus juuri sillä hetkellä kun mun pitäis olla pakkaamassa taas jälleen viikon kamppeita. Mökkireissu Orimattilassa oli ja meni kivasti, illastettiin aina öisin kaikkee hyvää safkaa ja uitiin paljon. Atria-uimarenkaasta tuli mun paras uimakaveri. Ja sit bongasin ennen soutureissuu vammasen rupisammakkolapsen, siltä puuttu toinen takajalka ja sen eturäpylät sojotti taaksepäin :( Mut kaikenkaikkiaan oli jees reissu.

Laitetaas tästä teille vähän kesämusaa taustalle soimaan...


Niin, ja pakata pitäis nyt sen takia et huomenna klo 8 aamulla lähen riparibussilla kohti Hankasalmea viikoks. Tuli vähän äkkiä kutsu riparille korvaavaks isoseks, mikäs siinä kun ei mulla mitään ens viikolla ole :D Perjantaina näin ekaa kertaa ripariporukan ja sulauduin joukkoon tosi nopeesti, ootan reissuu innolla! Vähän paska juttu vaan et mul ois just huomenna synttärit, mut tuli niitä jo tänää juhlittua eikä tuo nyt niin päivän päälle ole millon niitä juhlistaa.

Sain lahjaks lähinnä rahaa (about 250 e) + suklaakonvehteja ja hyvän mielen :) Rahat aijon nyt säästää ja tällä kertaa tosissaan miettiä tarkkaan mihin tuhlaan nuo rahat. Ostan kerrankin jotain mitä oon suunnitellut jo pitkään! Sellanen hankinta vois olla klassisen kliseisesti vaikka levyjä, live-DVD:itä, verkkopaita, bootsit, ööööö.... Mul on pitkä lista mut nyt just en kaikkee muista. Nojuu, katellaan taas myöhemmin. Kirjottelen riparista lisää viikon päästä. 

HeidiRoxx

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Sweet pain is the name of the game


Johan tässä on ollut taas kirjottamisen aihetta, yhessä viikossa vaikka luulis ettei tapahdu mitään? Oon tykittäny tätä biisiä nyt monena päivänä, jotenki sopii mun fiilikseen. Ja varsinkin toi otsikon pätkä on ihanan symboloiva. Better use it before you lose it.

Voi tätä rakkautta kenkiin nimeltään Converset. Isä osti mulle Stadiumin alennuksista vihdoin ja viimein punaset converset joilla oli hintaa vain 35 euroa! Aaaa oon niin ilonen niistä. Mut jos rehellisiä ollaan, oon vielä onnellisempi mun uudesta ja ihan taivaallisesta meikkinurkkauksesta mun huoneessa! Voi luoja, en oo voinut parina päivänä ku istuu vaa ja kököttää mun uuden peilin ääressä :) Se on just semmone millanen siitä halusin. Oon enemmän ku vitun tyytyväinen siihen!

Ainii ja ostin tos täl viikol myös telakan iPodiin, 140 e meni siinäki. Onpaha ainakin nyt kajarit millä luukuttaa musaa nii lujaa et kalat Venlan mökkijärvessä pitelee korviaan. Ah en malta oottaa maanantaina alkavaa eräjormailureissua Orimattilaan. 3 päivää ihan kahdestaan Venlan kanssa sen mökillä ottaen aurinkoa ja nauttien hyvästä musiikista. Voiks kliseisempää kesäfiilistelyy olla? Okei siitä puuttuu ehk semmonen kunnon biitsi ja +30 helle, mut hei kyl toiki todellaki kelpaa :)


Biitseistä puheenollen, kävin elämäni ekaa kertaa Sääksjärvellä uimassa viime sunnuntaina Venlan kanssa. Siel oli ihanan matala ranta, lämmin vesi, paljon ihmisiä, aurinkoa, hiekkaa varpaiden välissä... Tuitui se oli niin mukava reissu. Siihen asti kunnes himassa huomasin et oli tullu järvisyyhy, vitun hienoo :D Ostin muuten lippiksen mun broidilta, se oli nii hieno et ostin sen siltä heti ku näin sen sillä :'D

Niijuu ja perjantaina loppu kesäduuniki. Ihanaa, nukuin jo yks aamu pommiin ja myöhästyin töistä.. Oli tänään oikeen juhlaa herätä vasta kaheksalta, virkeenpänä ku moneen viikkoon.



Eilen kävin mannista ostamassa itelleni uuden hajuveden (Avril Lavignen Black Star) ja sit kipasin kans Anttilassa kattomassa levytarjontaa. No voi jösses siellähä sitte komeili W.A.S.P.in The Best Of The Best 2CD -levy kympillä! Ilman mitään harkintaa se tarttui oitis mukaan, ja nyt oon tyytyväinen! :) Tänään piti sit lähtee viel uudestaan, ja nyt levykokoelmaa komistaa vielä pari uutta levyä: Judas Priest - British Steel ja Iron Maiden - Seventh Son Of A Seventh Son. Eikä sitä rahaakaan kulunut edes paljon, yhteensä meni vajaa 30 euroa noihin.


HeidiRoxx

maanantai 11. heinäkuuta 2011

You sense and suddenly eyes fix on dancing shadows from behind

Kopioin Niinan blogista tämmösen jutsun itelleni:

Kerro itsestäsi
3 oleellista asiaa?
1. Olen tällä hetkellä kesätöissä
2. Lempiaineitani koulussa ovat musiikki, biologia ja englanti
3. Rakastan musiikkia

3 epäoleellista asiaa?
1. Huomasin tänään odottavani koulun alkua kuumeisesti.
2. Mulla soi nyt Fear Of The Dark päässä
3. Kirjotin edelliseen kohtaan aluksi Dear Of The Dark kunnes korjasin virheeni

Onko sinulla minkäänlaista mainetta? Tietävätkö puolitutut sinusta usein jonkin saman jutun?
- Nykyisestä maineesta en tiedä. Aikaisemmin mulla on ollut mainetta jos jonkinmoista, etenkin yläasteella. Sellasta juoruilua se oli. Emmätiiä, kai mut tunnetaan vaa rokkityttönä.

Mitä lehtiä luet, ja miksi? - Demiä sillon kun se tippuu postiluukusta. Tykkään tollasista tyttömäisistä jutuista mitä se lehti on täynnä, tulee hyvä mieli lukiessa. Joskus ostan lemmikkilehtiä ihan vain lukeakseni lemmikkijuttuja. Hesaria luen töissä, Fingerporit on hauskoja :D Viimeisenä vaan ei tietenkään vähäisimpänä tulee Suosikki + liuta erilaisia musalehtiä joita luen aina kun mielenkiintoinen juttu sattuu vastaan.

Jos et saisi asua Suomessa, minne muuttaisit? Miksi juuri sinne? - En tiedä. En haluaisi muuttaa Suomesta yhtään minnekään. Jos olisi pakko valita, valitsisin Kanadasta tai pohjois USAsta jonkun Suomen kaltaisen kylän / kaupungin jonne muuttaisin.

Mikä ärsyttää sinua liikenteessä eniten? - Hmm jaa-ah. Ei ihan heti tullut mieleen mitään, ehkä liikennetyömaat. Tuntuu että niitä ei saada koskaan valmiiksi, ja sitten siellä töpeksitään aina välillä jossain asiassa. Niitä tuppaa nykyään olemaan joka paikassa, ja ruuhkauttaa nopeasti liikenteen.

Minkälainen lapsi olet ollut? - Hiljainen, mietiskelevä ja ujo.

Jos joudut olemaan 12 h tyhjässä huoneessa ilman mitään tekemistä, miten kuluttaisit aikasi? Minkälaisia asioita tapaat ajatella? - Aattelen usein omaa olemassaoloani ja näpertelen aina kaikkee 24/7. Luultavasti ottaisin jonkun vaatteen josta saattaisin ruveta laskemaan reikiä ja langanpätkiä tai jotain vastaavaa sen jälkeen kun olisin laulanut ääneni käheeks ja miettiny seuraavaa kouluvuotta :D
Minkälainen olet juovuksissa ja kuinka tuhdit kännit ovat mielestäsi parhaat? - En oo ikinää ollut kunnon jurrissa. Yhen kerran oon juonut, mut sillonki parista annoksesta tuli pikkuhiprakka joka aiheutti melkeen sammumisen :D Huono viinapää, myönnän. Eipä se juominen oo oikeen mun juttu.

Millä omistamallasi esineellä on suurin tunnearvo? - Ekana tuli mieleen Pixi, mun rakas pehmolelu monen vuoden takaa. Se on ollut niin monessa tilanteessa mun elämässä mukana ja kulkenu kaikkialla mun kanssa.

Kerro 3 biisiä ja sano, mitkä tapahtumat tai asiat niistä tulee sinulle mieleen.
1. El Dorado by Iron Maiden (täs luki aluks Fear Of The Dark, mielihäiriöt.com) Yllättävää? Ei ole. Viime päivinä mulla ei oo ollu muu hetki mielessä ku se flippaaminen keikalla, joka sattu kyseisen biisin aikana.
2. Metallica - The Day That Never Comes. Tästä mulle tulee heti mieleen parin vuoden takainen reissu kirjamessuille Venlan kanssa, tätä me hoilattiin koko päivä ja muistan ku näin siel yhen syötävän hyvännäkösen rokkijätkän :D
3. Guns N' Rosesin Sweet Child O' Minesta tulee mieleen se eräs syys-lokakuinen ilta vuonna 2007 kun löysin gunnarit ja ko. biisi muutti mun elämäni täysin.

Onko sinulla outoja mieltymiä tai yleensäkään mitään fetissejä? - Hmm on, todellakin :D Esim. En tiiä miks mut tykkään siitä ku pojilla on lihaksikkaat reidet. Ne vaa näyttää nii kivoilta. Ei se haittaa vaikkei oo, mut ekana katon semmosii jalkoi missä on vähä lihaa luiden päällä. Jajuu näitähän riittäis mut eiköhän tuo riitä.

Noudatatko mitään erityisruokavalioita? - En. Lyhyesti ja ytimekkäästi.

Millaisista asioista tykkäät saada kehuja ja onko sinun helppo ottaa niitä vastaan? - Aina on kivaa kun kehutaan. Etenkin ulkonäöstä on kiva saaha positiivista palautetta, ku mulla on loppujenlopuks nii huono itsetunto erilaisten vähemmän kivojen kommenttien vuoksi joita on tullut kuultua ihan liikaa vuosien mittaan.

Millainen liikennekäyttäytyjä olet? - Käyttäydyn kuten tilanne vaatii.

Mikä on inhottavin tunne? Ymmärrätkö aina tunteesi? - Tunteet on tosi konkreettinen käsite, ainakin mulle. Inhottavin tunne on epätietoisuus. Se kalvaa niin kauan kunnes saa jotain vihjettä asiasta, joka vaivaa. Enkä ymmärrä aina tunteitani, niistä oppii aina uutta.

Paras
a) suklaapatukka? - Öh tuli mieleen heti Dacapo vai mikä se oli, vedin sitä aina pienenä :D
b) jäätelö? - Popcorni! Jaa lakritsi ja päärynä.
c) turistirysä? - Hmm Lontoo on ainoo mis oon käyny.
d) tv-ohjelma? - Heroes on kutkuttava. Vittu vaa ku se meni loppumaa :(

Ootko ikinä saanut sakkoja tai joutunut tekemisiin virkavallan kanssa? - En.

Mistä ulkoisesta ominaisuudesta olet saanut eniten kehuja? - Tyylistä.

Jos saisit nyt 500e ja et voisi laittaa sitä säästöön, kuinka kuluttaisit sen ? - Ostaisin levyjä, vaatteita ja sen sellasta. Ei jaksa miettii ku en kuitenkaa saa / kuluttais sitä heti :D

Mikä on pahin tai hävettävin juttu mistä olet jäänyt vanhemmillesi kiinni? - Valehtelu.

Onko sinun vaikea kontrolloida kiroilemistasi vai kiroiletko ihan tilanteesta riippumatta? - Kiroilen tilanteesta riippumatta ja sitä todellakin on vaikeaa kontrolloida :D Yritin tos keväämmällä lopettaa kiroilun kokonaan mut se kusi aika täydellisesti. Paha pinttynyt tapa.

Mikä on paras äitin tekemä ruoka? - Uunilohi tuli ekana mieleen.


Mitä yllättävää viime aikoina on tapahtunut sinulle? - No tää Iron Maiden episodi, ku pyörryin ja sain paniikkikohtauksen ensiavussa :D

Sano 5 asiaa, jotka haluat tehdä ennen kuolemaasi
1. Tuntea olevani rakastettu
2. Kehittää kielitaitoja
3. Käydä Los Angelesissa
4. Ottaa tatuointi
5. Tehä jotai tyhmää? :D

Mikä on sinulle ehdoton turn-off vastakkaisessa sukupuolessa? - Kusipäisyys, silleen hyvin yksinkertasesti. Semmone kaksnaamasuus tai epäkypsyys et suu suoltaa paskaa minkä kerkii ja sit kuitenki esitetää nii kilttiä. Vittu.

Pahin mokasi kännykoiden kanssa? - Eipä oo tullu mokailtua, huh :D

Onko jollakulla jotain sinulle kuuluvaa tai sinulla jotain jollekin muulle kuuluvaa? - Mulla on tuolla Jannun valkonen liivi joka jäi siltä monta vuotta sitten ja sit tuol on Jennin huivi joka on jääny siltä kans yli vuos sitte.. :D

Miten kärsivällinen olet ja kuinka tämä ilmenee? - Oon ihan liian kärsivällinen. Yleensä se on hyvä juttu, mut usein se myös koituu mun kohtaloks. Mua on nii helppo käyttää hyväks mun kiltteyden ja kärsivällisyyden takia, ja arvet huomaan vasta jälkeenpäin.

Milloin yleensä sinua alkaa masentaa? Kuinka hoidat vitutusta? - Ahdistavissa tilanteissa. Sillon ku syyllistän itteäni. En osaa hoitaa vitutusta muuten ku purkamalla.
 
Mitkä asiat kiehtovat sinua? - Musiikki. Syvällisellä tavalla. Siinä on niin monta eri juttua mitä en ala edes luettelemaan, koska ne on niin henkilökohtasii höpötyksii ettei ihmiset tajuis :D
 
Kenen kanssa riitelet eniten? - Jaa-ah, en tykkää riidellä. Ei tuu paljoo riideltyy.

Onko tyylisi, musiikkimakusi tai luonteesi muuttunut vuosien varrella? - On, paljonkin. Olin esim. 4 vuotta sitten hyvin "tavis" eli ns. epämuodikas ja junttimainen :D Oon ihan fine sen jutun kanssa, koska se oli osa mua sillon. Mut tällästä kommenttia oon kuullut. Kuuntelin sillon Lordia enkä oikee mitää muuta. Ja aikasemmin en ees kuunnellu paljoo musaa. Luonteesta en tiiä.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Iron Maiden @ Olympiastadion 8.7.2011

No huhhuh johan oli reissu.. Ei tuu toista samanlaista ihan heti varmaan vastaan? :D Asia jos toinen meni ihan päin helvettiä, ja loppujen lopuksi vain puolet keikasta tuli nähtyä.

Lähettii jonottaa kaheksalta Venlan kanssa, saavuttii joskus puol ysin maissa. Nähtii Iidaa ja Kaisaa ja asetuttiin taloks siihen parkkipaikalle. Kuuntelin siin maatessani vieressä olleiden jätkien mielenkiintosia juttuja ja bändivisaa. Mietin koko ajan "Sanokaa nyt joku Led Zeppelin!" kun ne yritti kuumeisesti keksiä L-kirjaimella alkavaa bändiä... Vaan eivät sanoneet. Niitte puujalkavitsit oli tyhmyydessää niin uskomattomia et hykertelin niille itekseni :D

Ei menny aikaakaan ku järkkäri otti meijät ekalle jonotus ns. "alueelle" eli semmoseen nauhalla rajattuun karsinaan. Niit oli siin varmaa 5 rivissä, ja me oltii siin joka avattais ensimmäisenä.

Päädyttiin istumaan Venlan kanssa taas samojen ukkojen viereen, ja tutustuttiin niihin vähän lähemmin. Siinä oli yks Lohjalainen ja pari Kontulasta, hupaisia tyyppejä. Ne ei ollu uskoo korviaan ku yritin takoo niitte päähän et oon täyttämässä vasta 17 eli ne ei oo mitenkää voinu nähä mua missää Tiksin huudeilla ryyppäämässä parikymppisten seurassa :'D Siinä tuli vaikka mitä jutskattua ja hauskaa oli. Mulla ja sil lohjalaisella oli mm. väittely kumman puhelimen taustakuva on söpömpi. Tietenki mä tiiän et mun puhelimen Axl Rose voitti sen puhelimen Himin logon iha 6-0 :)

Niin tietenkin siellähän oli myös ihan vitun kuuma. Lämpöö oli varmaa joku + 30 puolen päivän aikaan varjossa, ja me jonotettiin tietenki se koko helvetin 8 tuntia täydessä auringon paahteessa. Ei siinä kymmenen maissa voinut muuta ku heittää paidan pois ja lainata uusilta tuttavuuksilta aurinkorasvaa vähän väliä. Mut oli se kyllä paljon viileempää pelkis rintsikoissa hillua, ei siinä jaksanu enää pikkuseikoista välittää. Jossaki vaiheessa lokkikin pasko mun päälle, tää on taas tätä mun tuuria.

Hesereissun ja tunnin ryysiksessä seisoskelun jälkeen päästiin turvatarkastuksista läpi ja VARJOON. Se oli kyl yks parhaimmista jutuista. No, sit se sisäänpääsy kusi joittenki ongelmien takia, ja meijät päästettiin klo 17.50 sisään about 50 minuuttia aikataulusta myöhässä. Siitä alkoki sit jo valmiiks hikisenä maratonjuoksu stadionin toiseen päähän lavan luokse.

Päästiin johonkin parin metrin päähän lavasta. Päätettiin istua maahan muiden seistessä, siel jaloissa oli paljon viileempi ku auringossa ja hapettomassa ihmisryysiksessä. Vähän ennen Cooperii noustiin ylös ja oltiin ajauduttu jo lähemmäs lavaa ja keskemmälle. Cooper veti hyvän setin vaikka siinä sattukin pientä accidenttii kesken keikan, kun No More Mr. Nice Guyn aikana se koko meijän rivi kaatu nurin :D Ite en lentäny iha kokonaa maahan, tosin jonkun päälle. Se oli tosissaan ihan ku dominojono ois kaadettu, tiä sit mitä vittuu joku valopää oli siel sivussa saanu päähänsä töniessään apinan raivolla -.- Sit mä vähän ragesin porukalle siinä ympärillä, kaikkien käytös ja rynniminen oli niin vittumaista. Settilistaa:

The Black Widow
Brutal Planet
I'm Eighteen
Under My Wheels
No More Mr. Nice Guy
Hey Stoopid (todellakin keikan teemabiisi!)
I'll Bite Your Face Off
Feed My Frankenstein
Poison
Wicked Young Man
Killer
I Love the Dead
School's Out


Oli kyl ihan huippua kun laulettiin School's Outin outrossa Another Brick In The Wallia :D Cooperin jälkeen sai hetken ajan huokasta helpotuksesta ja annoin mun silmälasit Venlalle turvaan. En pitäny mitään laseja päässä kun ne oli ihan viittä vaille meinannu mennä rikki siinä rytinässä. Sielä näky joitaki tuttuja meijän koulusta ja lisäks tietenki Iida, Kaisa ja Julle.

Ennen Maidenin alkuu mulla alko olee epäinhimillisen tukalat olot siinä 5. rivissä. Koulusta tuttu Heikki sattu olemaan just mun edessä ja mun takana oli ystävällinen jätkä, joka yritti parhaansa mukaan tehdä mulle tilaa aina kun meinasin puristuu. Se myös yhessä vaiheessa nappas jostain vesipullon ja juotti mulle vähän, kiitos muukalainen kuka lie olitkin :D

Noni, sit Maiden alotti. Sit alko ihan järjetön ryysis. En oikeestaan kuullu yhtään et missä mentiin, kuulin vaan et ahaa The Final Frontier alko. Kerran kerkesin laulaa mukana, mut sit piti taas keskittyy hengittämiseen. Joku tollo seiso suoraan mun takana oman reppunsa päällä ja ihmisiä oli siinä niin tiiviisti, etten saanu jalkoja mihinkään. Kaikki ukot ympärillä oli päätä pidempiä. Olin rutistuksissa. Henki ei kulkenut. Yritin kuitenkin sinnitellä ja ajatella et kyllä tää tästä.

El Doradon alettua alko tajunta heikkenemään siihen malliin että viimesillä voimilla sain koputettua Heikin olkapäähän ja ähistyä etten saa henkeä. Roteva miesjärkkäri tulikin siihen suht nopeasti, ja porukat rupes nostamaan mua pois tungoksesta. Siin vaihees meni taju sen verran, et valahdin lötköks ku makaroni. En pystyny tekemään yhtään mitään, rojahdin vaan sinne maahan sen järkkärin käsien varaan ja aattelin et haluun jäädä siihen makaamaan, olinhan mä ainaki lähempänä bändiä ku kaikki 40 000 ihmistä siellä aitojen takana :'D En kerenny tajuumaa mitä tapahtu, ku se järkkäri heitti mut hartioilleen kunnon palomiesotteella ja lähti juoksemaan kiikuttaen mua ensiaputeltalle. Jollai kutkuttavalla tavalla se tilanne oli jotenki huvittava, ku se kanniskeli mua siellä niiku jossai leffois konsanaan :D

Rupesin itkemään siinä kun tilanne laukesi. Järkkäri kippas mut sen teltan lattialle ja ne ensiapuhoitajat kisko mua jaloista siellä maassa ku en pystyny ite liikkumaan. Mun jalat nostettiin ylös ja jäin makaamaan selälleni maahan haukkoen henkeäni. Tuntu siltä et henki ei kulkenut yhtään ja itkin ihan hysteerisesti samalla ku hoitajat kirjotteli mulle lapuille kysymyksiä ja nyökyttelin parhaimpani mukaan vastauksia. Must tuntu siltä kun mun naaman päällä ois ollu jotain vaahtoa, mun oli pakko kokeilla käsillä kun sain sen verran liikuttua. Mun naama oli niin puuduksissa et se oli ihan tunnoton. Samoin kädet ja jalat. Mulla oli elämäni ensimmäinen paniikkikohtaus pyörtymisen jälkeen :D Teltalle tullessa mun pulssi olikin ollut semmoset 144, kun normaalisti mulla on tosi matala pulssi. Paperissa luki myös että hengityksen tiheys / min oli ollut 48 :D

Ei tossa muuta, jälkeenpäin mua vaan naurattaa. Hoitajat hymyili mulle teltassa kun kuulin 2 Minutes To Midnightin alkavan niin pystyin just ja just näyttämään tuskissani \,,/ merkkiä maassa käsilläni :'D Heti kun sain voimia sen verran et pääsin liikkeelle, raahasin itteni siel maassa sinne teltan oviaukolle kattomaan bändiä. Hahah, hinnalla millä hyvänsä halusin vaan päästä takas kattomaan keikkaa. Ei vaan omat voimat riittäny sillä hetkellä muuhun ku makaamiseen.

Pääsin ulos istumaan siihen teltan viereen, olin _ihan järkyttävän_ näkönen. Näytin siis oikeesti ihan hirveeltä, muka vedenkestävät meikit pitkin naamaa ja tukka yhtä sekasin ku minä siinä tilanteessa. Sit siihen tuli joku SPR jäbä joka halus viedä mut lepohuoneelle, ja kyselin vaa koko aja et pääsenkö kattoo takas sitä keikkaa. No, en vieläkään pysyny pystyssä joten se otti jonku random pyörätuolin ja kippas mut siihen. Nöyy ne vei mut pois sieltä lavan ja katsomoiden luota :( Muthei, näin siellä sisällä ulospäi mennessä paikan mistä pääs stagelle ja bäkkärille, meinasin jo ehottaa et veis mut mieluummi sinne lepäämään :')

Katoin jo et mihi vitun ambulanssiin se mut työntää, mut se oliki vaa joku random SPR auto. Sinne tuli myös toinen joka vietiin sinne lepohuoneelle. Valitin siinä sille kuskille kun ei autossa ollut ilmastointia! Sitte keikkuen talutettuna hihhuloin sinne sängylle ja taas kaikki verenpaineet. Itkin verta henkisesti kun kuulin sisäpuolella ensin Dance Of Deathin ja sen jälkeen The Trooperin, yhet mun lempibiiseistä. Meni jonkin aikaa kunnes sain lähtee takasin kattoo bändii, mut olin nii sekasin etten löytäny enää kentälle vaik järkkäreiltäki kyselin :D No totesin sitte et paskat ja menin kattomaan katsomoon loppukeikan. Sai sieltä ihan hienoja videoita kyl. Tähän settilista:

Satellite 15... The Final Frontier
El Dorado
2 Minutes To Midnight
The Talisman
Coming Home
Dance Of Death
The Trooper
The Wicker Man
Blood Brothers
When the Wild Wind Blows
The Evil That Men Do
Fear Of The Dark
Iron Maiden
---
The Number Of The Beast
Hallowed By Thy Name
Running Free

Keikan jälkeen soittelin Venlalle ja Kaisalle et missä olin ja et olin kunnossa, ja sit treffattiin siellä parkkiksella lopuks ja pikasesti kertasin mitä mulle kävi. Käytiin Alepasta jotai suolasta syötävää ja lähettiin sitten himaan. En oikeen missään vaiheessa kunnolla tajunnu koko päivää ku sattu nii paljo kaikkee :D Nytki oon vaan naureskellu eiliselle. Mut voisin ottaa uusiks, tosin en haluis noin eteen ku nyt. Mä en päässyt sieltä pois :( Odottaen seuraavaa keikkaa.


HeidiRoxx

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

One hot summer night

Plääh etittiin tänään Ikeasta ja ties mistä mulle täydellistä peiliä tonne mun huoneen uudelle ihanalle meikkipöydälle mutten ollu tyytyväinen mihinkään. Tai sanotaanko niin et peilin nyt repäsee mistä vaan mut mun vaatima valaistus on sellasta hifistelyluokkaa että ettiminen tuppaa olemaan vähän haasteellista :D

Mun pitäis itseasiassa olla nukkumassa nyt, 5.30 on herätys... Ah ihanaa väsyttääki nii helvetisti :) Ehkä aamulla. Mut luuletteko et enää tähän aikaan.. Ehkä ens elämässä voi olla et oon syntyny aamuihmiseks.

Hellurei
Perjantaina pyörittiin Venlan kans ulkona, oli mukavan lämmin ja sillei. Mentii jokiksee makoilee tonne ja siinä puun alla maatessani huomasin sen puun lehtien muistuttavan ihan kannabiksen lehtiä :D Faijan mukaan joku koristepuu se oli enkä ollu itekkää tajunnu sen jännää olemusta ennenku makasin sen alla.

Jokatapaukses me oltii kattoo Venlan kans Sonispheree lauantaina siel ulkopuolella. Iha jees meininki mutten ollu syöny koko päivään mitään ni oli nii huono olo et meinas oksennus tulla. Sen siitä saa ku unohtaa tärkeimmän elintoiminnon, syömisen. En tajuu mun biologinen kello ei vaan ilmota mulle mahollisista ruoka-ajoista saatikka et ois nälkä? Tajuun sen vasta siinä vaiheessa ku oon pyörtymäisilläni.


Amanda oli meillä just sillon lauantaina yötä, en kunnolla nukkunut kun millon se oli nenä kiinni gerbiiliterraariossa ja jossain vaiheessa bustasin sen itse teosta jyrsimässä mulle rakasta pehmolelua. Joo, täytän kohta 17 ja mulla on edelleenki rakas unikaveri, Pixi :D Se on semmone hauva jonka sain vuonna 2003 ja se on reissannu mun kanssa ihan kaikkialla, joten sillä on tunnearvoa.
Niin siitä oikeesta koirasta. Me käytiin sunnuntaina sen ja Venlan kans lenkillä, jouduin tuulettaa koiraa tuulettimella lenkin jälkeen ku se oli niin kuumissaan.

Tällästä tänään. Huomenna taas töihin.

HeidiRoxx

Ps. Kirjotin tän eilen mut blogger kusi ja ei ollu julkassu tätä -.-

lauantai 2. heinäkuuta 2011

The city of London, day two.

Paita vammaa ja näytän läskiltä :D
Oli se jännää kun heräsin paikallista aikaa puoli seitsemältä, ihan pirteänä. Siinä mä sit palloilin hetken, kunnes nukahin takas ja heräsin joskus yheksän maissa. Sit lähettii alakertaan aamupalalle, oli tosi hyvät murkinat siellä! Kaikenmaailman muffinseja sun muuta mukavaa tuli syötyä. Hotellihuoneessa sitten vielä meikkasin ja tein perus aamutoimet.

Sitten me lähettiin liikenteeseen, suuntana oli Kensington Gardens joka oli ihan siinä meijän hotellin vieressä. Se oli tosi kiva paikka, muistutti jollain tavalla vähän savannia :D Koirat juoksenteli vapaana ja silleen. Siellä oli joku pieni tekorapakko ja siel oli kauheet määrät joutsenii ja puluja. Mä iha haltioissani kattelin niit iha läheltä ku ne oli niin kesyjä :D Hihkuin ku pieni lapsi siellä tihkusateessa, joka kyllä loppu aika äkkiä. Oli muuten jännää kun siellä lens jotai vihreitä papukaijoja villeinä? :D

Me käytiin jossain Dianan muistomerkillä siellä. Koko puisto oli täys kaikkii jorpakoita ja vesistöjä, rakastan semmosta maisemaa. Ne kaikki sorsat ja joutsenet oli niin ihania, joutsenvauvojaki pysty kattomaan ihan läheltä ilman et ne aikuset hyökkäs päälle. Sit ku joku koiranulkoiluttaja tuli lähelle ni ne rupes sähisemään, sillonki koiralle :D Tein jopa tieteellisen kokeen ja tuloksena oli melkein jalkojeni alle jäänyt pulu :( Ne on kyllä vähän liiankin kesyjä ja tottuneita ihmisiin Lontoossa...


Käveltiin Hyde Park Cornerille sen puiston läpi. Tarkotus oli mennä Hard Rock Caféen käymään, sit siin oli Wellington Arch niminen iso portti. Siis semmone oikeesti iha helvetin iso :D Siel oli ylipäätää arkkitehtuuri semmosta uusklassismin aikakauden näköstä, paljon antiikin Kreikkaan liittyvii pylväitä ja koristeellisia kolmiopäätyjä taloissa.

Tuolla nurkassa <3
Sit me jossain vaiheessa päästiin sinne rokkikahvilan myymälään. Ostin sieltä ironisesti uuden sateenvarjon, just ku oli alkanu aurinko paistamaan. Sit mentiin siel myymälän alakerrassa olevaan "museotilaan", joka oli kaltereiden takana ja sinne pääs vaan oppaan kanssa. No me sitte mentiin sinne ja pääsin kattoo pientä (ja vitun kuumaa) hämärää kammiota joka huokui eri rock-aikakausien retrohuumaa. Mun simmut levähti lautasen kokosiks ku näin nurkassa Slashin kitaran ja November Rain -videossa käyttämän smokin. Se oli ihan siinä vieressä, siihen ei saanu koskea mut nuuhkin sitä sitäki intensiivisemmin muutaman sentin päästä :D Oooh se oli ihana. Oisin voinu jäähä tuijottaa sitä pitemmäkski aikaa. Sit siel oli kaikkee muuta kivaa, John Lennonin takki, Freddie Mercuryn tuoli, Kurt Cobainin kitara... Sitä rataa.

Mentiin seuraavaks ite kahvilaan. Siel oli kauheet jonot, ja ootettii siin ulkona juomien kanssa et päästiin sisälle. Tilasin sisällä ruoaks semmosen BBQ hampurilaisen, ja hups se oliki semmone 10 unssin kokonen... Peitti koko lautasen. Kuten arvata saattaa, en jaksanut syödä loppuun moista ateriaa vieläpä ranskalaisten kanssa. Menin alakertaan mis oli vessat sun muut paikat, ja vittu se ravintolan puoli mis se the holy nahkatakki ois ollu oli suljettu :( Siinä pettyneenä kattelin sinne, kunnes joku brittipoika tuli juttelee mulle. En kuullu mitä se sano ni käännyin kattoo ja kysyin et mitä, se vaa katto päästä varpaisiin ja totes hitaasti "Damn you're good looking!". Hirvee hämmennys iski, kiitin vaa ja häivyin paikalta :D

Kahvilasta poistuessa juttelin just tuossa paikan edustalla sen yhen tarjoilijan kanssa, ja se kerto et just seuraavana päivänä olis se The 40 Year Party. Sanoin et katotaan tuunko paikalle, halusin vaa nähä helvetti sen rotsin sielt alakerrasta :D Mut siel oli tosi ystävällinen henkilökunta :)
Hyde Park Cornerista me sit käveltiin Harrodsille. Etin sieltä mulle valkosta farkkutakkii ja voi helevetti se oli nii kroisosten kauppa ja sekava ettei mitää rajaa. Eksyin jonnekki lemmikkiosastolle ja voi luoja niitä koirien villapaitoja ja takkeja siellä :'D Sit tuli vessahätä eikä sitä vessaa tietenkään löytynyt, paitsi viinikerroksesta ihan alimpana.

Oli jo niin kuuma auringonpaisteessa et lähettiin metrolla vaihtamaan vaatteet. Päätettiin lähtee London Eyeen, ku oli sopivasti nii nätti ilma. Ei ollu ees hirveetä jonoo sinne, mut joosua mua pelotti siellä kapselissa :DD En uskaltanu paljoo mennä siihe reunalle, istuin suurimman osan ajasta. Oli sieltä kyl mielettömän hyvät näkymät, Lontoo on kaunis kaupunki!


 
Kaheksan maissa istuttiin hetkeks siihe läheiseen katukuppilaan virkistäytymään. Ihanan nostalgista juoda fantaa lasipulloista :') Big Ben oli mielettömän kaunis auringonlaskussa, en unoha sitä näkyy ikinä. Lähettii kävelee joen yli Westminsteriin päi, ja siin sillalla oli joku mies ylikauniin käärmeen kanssa. Olisin halunnut ottaa sen syliin, mut siinä just joku pikkukakara näpelöi sitä ni en ehtinyt :( Käveltiin Downing Roadille missä on joku pääministerin virka-asunto. No, semmone katu se vaa oli, vartioitu. Säädin puhelinkopin kanssa ku kattelin sellasta vähän tarkemmin :D

Sitte lähettiin takas hotellille ja kävin suihkussa. Suihku oli vähä random ku sieltä tuli pikkune liru vaa sitä vettä, mut kauheella paineella :D Piti vähän kikkailla et sai huuheltua kaikki saippuat pois. Sit tuli joku hotellin työntekijä valittamaan ovelle et yöllä ei sais olla suihkussa. Kello tais olla jotai 11 sillon? Sit paineltiin nukkumaan joskus yhen maissa.

She got a fishnet socks, glossy lips and beauty dots

Jiheij sain ostettuu vaik mitä tänään extempore kauppareissulla! Mannista mukaan tarttu Seppälästä verkkosukkikset ja 9 sukkaparia, sai 3 ku makso 2 (ja ne oli siis sellasii mis yhes paketis on 3 parii ju nou). Sitte Cubuksesta ostin iha perus mustan ja vaaleenpunasen topin, oisin halunnu viel valkosen ja punasen muttei ollu kokoja.

Glitteristä ostin ihanat tähtikorvikset. Oli sit pakko hakee viel Faunattaresta mun lapsille leluja, ne ku ei oo saanu mitää leikkikaluja pitkiin aikoihin. Nyt niil roikkuu ties mitä kangaspalloja katosta, kiliseviä puuleluja, jotai puurävellyksii, rottinkisii mökkejä ja palloja... On ne nyt ilosia, niin oon minäki :) Citymarketista mukaan tarttu myös herneitä, nam.

Eilen ostettiin tarjouksena ollut 5 kg mansikkalaatikko. Söin sen mitä jaksoin ja sit laitoin Venlan kanssa loput pakkaseen, saa talvella syödä mansikoita! :P Sit me mentiin jokikseen sun mualle viel ulos käppäilemään ja nauttimaan lämpimästä kesästä. En voi sanoo muuta ku et vittu mä rakastan kesää.

Nyt voisin kirjottaa jatkoa noille Lontoon tarinoille, vihdoin kun sain tän oman koneen käsiini.. Ainiin, ja pitäis ladata Kivenlahtirockin videotki youtubeen. Kassotaan miten näiltä helteiltä ehtii :D