sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Guild of Passion @ Nuorisokahvila Clubi 28.10.2011

Joo elikkäs tää teksti tulee nyt vähä myöhässä mut joo kertoo tosiaan perjantaista. Pääsin koulusta jo yheltä joten suunnistin himaan vähä kaunistautumaan. Käytiin faijan kans Mustissa & Mirrissä ostaa lisää kattitarpeita ja ruokakaupas. Vähä ennen kuutta lähin Venlan ja Sadun kans junalle ja päätepysäkkinä oli P-Haaga. Jouduin nostaa tililtä rahaa ja ostaa kolmioleivän et saisin käteistä lamereihin. Me vähä aikaa hengailtii siin Clubin edustalla ja chillailtiin kun ei ollut mihinkään kiire.

Sisälle päädyttiin sit varmaa jossai puol seittemän paikkeilla tai jotain, dunno en muista. Mentiin suoraan tsekkaa se sali jos oli lava, mentii istumaa sinne kaikist pimeimpää nurkkaan. Siin oli sit pari bändiä jotka ei paljoo itteään esitelly ennen lavalle menoa, taisivat kerran ohimennen huikata nimensä mut ei jääny mitää muistikuvaa niistä :D Alkukantasina korvatulppina toimi Venlan kuulokkeet, jotka muuten blokkas aika hyvin ylimääräsen melun.


Sit Elkku tuli mestoille moikkaamaan ja juteltii hetki. Siin oli joku tunnin tauko ennenku GOP alottais ni mentii viemää hupparit naulakkoon ja istuu sohville arvostelemaa salkkareita. Vittu sekin on kyllä ku suomen kauniit ja rohkeet nykyään :'D Me vaa palloiltii siinä kunnes siirryttiin takas salin puolelle venailee GOPin settii. Keikka oli tosi jees, illan kohokohta. Meno oli loistava ja setti venähti suunniteltuu pidemmäks ku Running To The Night tuli yleisön pyynnöstä encorena. GOPin cover Youth Gone Wildista oli mun mieleen, varsinki outro kun meijän koulun espanjavaihtari sai laulaa siinä :DD


Keikan jälkee sit söin mun leivän siinä ja joskus puol kymmenen jälkee lähettii veks. Junalla koululle kattoo lamereita. Lamerit oli iha jees, mut ei ehkä ihan mun tapahtuma. Se teknojumputus ei ainakaa parantanu mun koko illan jatkunutta päänsärkyä. Varmaa kaks tuntii maattiin Singstar huoneessa kuuntelemassa laulamista, sit jossai vaihees siirryttii pelaamaa Wiillä mm. jotai tanssijuttuu ja mario karttii. Päänsärky otti vallan siinä kolmen maissa ja lähettii käppää himaan.


Ja joo, ei tää viikonloppu muutenkaa oo ollu sen kummosempi. Rahaa kulunu kissajuttuihin ja huomenna tai ylihuomenna pitäis varmaa tulla se zooplussan paketti saksasta. Perjantai edelleen vahvasti mielessä haagan osilta, oli tosi nasta ilta :>

torstai 27. lokakuuta 2011

Oh my god, look what the cat dragged in

Varoitus! Tämä teksti sisältää 110 % kissarakkautta.

Voi ei ette usko kuinka kova KISSAKUUME voi ihmisellä olla!! Jösses tuun hulluks tän kahen viikon aikana ennenku mun nassukka kotiutuu... Joten aattelin omistaa tän postauksen sille ja esitellä hieman perheemme uusinta jäsentä :)

img_3180.jpgNamu.jpg

7. elokuuta 2011 Dollicious Blueberry Cream eli tutummin Mimmi (vasemmanpuoleinen kuva) sai 5 pentua, josta bongasin alustavasti varata yhden tyttöpennun itselleni. Pentueen isä oli EriaPro Hummer Bear, tunnetaan myös nimellä Namu (oikeanpuoleinen kuva). Tiiviisti tuli seurailtua pentujen kasvamista, ja nyt on sitten varmistunut että Candy muuttaa meille tuossa 12. pv ens kuuta. No, tässä on sitte kuvagalleriaa Candysta. Kaikki kuvat © kasvattaja.

Vaavit päivän vanhoja ♥
Dollyblues Candy Kisses & ikää 6 vuorokautta
Viikon vanha käärö ♥
Tuitui 2 viikkoa vanha!
Maailman sulosin 3 viikkonen :)
7 viikkoa ja osaa jo poseerata!
Sisarukset 8 viikkoa, takana veli Dollyblues My Boy Lollipop
Tuoreinta materiaalia sunnuntailta, ikää 11 viikkoa :)
Voitteko vastustaa tollasta napitusta? Voi että mä oon niin sulaa vahaa tolle eläimelle, hemmottelen sen piloille ekasta päivästä alkaen kun se saa sylintäydeltä rakkautta ja murkinaa niin että kasvaa varmasti 15 kg maailman suurimmaks kissaks ♥ Okei ehkei niin isoks, mut kyl siitä iso mimmi tulee kun se on nyt jo 2 kg / 3 kk :'D

Jo ekalla kerralla kun tapasin sen pari viikkoa sitten, se hurmas mut aivan täydellisesti. Se oli viidestä pennusta se joka leikki ja tuli itse tekemään kovasti tuttavuutta. Vaikka muut pennuista jo väsähti leikkimiseen, Candy pyöri lattialla raukeana ja läpsi edelleen väsyneenä tassuillaan mun sormia :) <3 Se on pentueen isoin pentu, ja painosta jo mainitsinkin tossa ylempänä. Väritys on ruskeakilpikonna bicolour, eli en tosiaankaan rupea selittämään minkä näköinen kissasta tulee vanhempana jos teillä lukijoilla ei ole harmainta havaintoa mitä tarkottaa kilpikonna väri :D Näytän mieluummin kuvia:


Kuvassa on Candy ja isompi katti on Candyn serkku Ilona (Dollyblues 2 Become). Ilona on myös ruskeakilpikonna bicolour, eli tuosta saa hieman osviittaa ja pystyy vertaamaan samaa väriä pentuna ja vanhempana. Tuo penska siis tummuu tuosta vielä, ja tuo Ilona on tosi kaunis kissa varsinkin tuon persoonallisen kuvioinnin takia. Huomatkaa Candyn otsalla "likaläntti", se tummuu luullakseni tuommoiseksi tummaksi aikanaan eikä jää noin vaaleaksi vaikka tuo näyttääkin melkeen valkoiselta koko pentu :D


Teinkin tossa öööö en muista olikoha maanantaina iiiison tilauksen zooplussalle (mainitsinkohan jo siitä?). Panikoin ensin nettitunnuksilla maksamisen kanssa, mutta kyllä ne paketit on nyt matkalla Suomen perukoille. Paketeista paljastuu n. 5 kg purkkiruokaa, 2 kg pussi raksuja, pari lelua, kiipeilypuu, raapimistynnyri, prinsessapeti, kissanhuussi + siihen ovimatto... Sellasta :) Aijon opettaa sen katin kuuntelemaan rokkia <3 Jos gerbiilitki tykkää, ni kyllä siihen kissaki pystyy.


Nyt tulee PIKKASEN offtopic mut mulla on ilmotusluontosta asiaa...


STEEL FUCKIN' PANTHER NOSTURISSA 11.3.2011!
Ette arvaa kuka on jonottamassa paikalla koko päivän pakkasta uhaten... Voivittujee tätä on odotettu! ♥♥♥


sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Some say I'm crazy, I guess I'll always be

Joda vauvana. Kääpiöpinseri vm. 2008
Heeyyyy buddies nyt on jo 30 lukijaa! :o Jännä juttu... Tästä tuleekin pitkä postaus vähän anteekspyyntönä siitä että edellisestä on varmaan jo pari viikkoa aikaa. Tässä oli tosiaan jo syysloma mulla välissä, ja tuli käytyä sukulaisissa. Viime viikon torstaina tuli lähtö kohti Koveroa, joka siis sijaitsee Tuupovaaran lähellä (joka sijaitsee lähellä mm. Tohmajärveä, Kiteetä, Joensuuta, Ilomantsia.. Mitä muita niitä kuntia siinä lähistöllä nyt on). Oli ihanaa nähä taas Jannu ja muut tutut pitkästä aikaa. Eka ilta meniki siinä rattosasti mm. sinätuubapaskoja youtubesta kattellessa, mun ja Jannun bravuuri.

Tumblr_lbqelsjhhp1qe5r5jo1_500_large

Seuraavana päivänä suunnattii faijan kans sitte Karitalle. Kartsan ja Jodan kanssa lähettiin sitte Koveron koululle lenkille. Must oli ihan tajuttoman ihanaa ku siellä oli jo talvi ihan nurkan takana. Lämpötila melkeen pakkasen puolella, puut paljaita ja semmonen talvelle ominainen hiljasuus joka puolella vaikkei lunta ollutkaa missään vielä. Korkkasinpa siinä pipon ja lapasetki tältä syksyltä, mut oli kivaa käydä vähä keinumassa kyläkoulun pihalla :D


Tästä sit siirryttiin toiselle leikkikentälle, meinasin kaataa sen puisen keinun kiikkumalla siinä o.o Ei oo koverossa tosissaan panostettu isompien lapsien varalle :'D Takas tultua käytiin saunomassa, kuunneltiin musaa ja fiilisteltiin saunan jälkeen talentin ja yhen leffan parissa. Leffa oli joku komedia siamilaisista kaksosista, tais olla joku Stuck On You tai semmone. Iha jees oli, mut väsytti pirusti ja sit mäninki makkoomaa.


Lauvantaina käytiin aamusta moikkaamassa mummoa tupiksessa. Tai no, minähän vedin hirsiä mummon sohvalla ku väsytti.. :D Tuli maisteltua ties mitä herkkui siinä kuten aina. Sitte takas Kaijalle (mun täti ja Karitan mutsi :D) ja sieltä matka jatkui Haukivaaraan Annin uuelle mökille. Siellä sit näin taas Jannun ja Juhon, päästii syömää kaikkee hyvää ja koiria pyöri 4 kappaletta koko ajan jaloissa. Loppuilta meni istuskellessa ja telkkaria töllöttäessä, katottiin mm. talenttia, hauskoja kotivideoita ja amerikan x-factoria isolta tauluteeveeltä. Sieltä alko porukkaa pikkuhiljaa liukenemaan, ja ylipuhuin Karitan jäämään mun kans yöks Annille ettei mul ois tylsää. Jodaki sitte jäi meijän kanssa, katottiin yöllä vähä riivattui taloi ja ruvettii koisii.


Oli se kiva aamulla herätä ku Milja haki Jodan pois sieltä huoneesta. Milli on siis semmone öööö taaperoikänen meijän serkku, sit se tuli riehumaan sinne meijän huoneeseen ku huomas et oltiin hereillä :') Eihä se sit auttanu ku nousta ylös puol yheksältä 5 tunnin yöunien jälkeen. Aamupalojen ja auran väritestien jälkeen matka jatku takas Kaijalle ja hups, unohin mun lääkkeet Annille ja eiku takas vaa x) No, sit me päästiinki jo perille ja ruvettiin pelaamaan lemmikkisimssiä pleikkarilla. Saatiin päähän et ruvetaan tietyllä perheellä jalostamaan koiria yhelle paperille sukutaulun kanssa. No, se sit venähti pitkälle yöhön asti, lopetettiin vasta joskus ennen kahta.

Tumblr_lmp1irmkrr1qedf72o1_500_large
Maanantaina sit tultii himaa ja sillee ei mitään ihmeellistä tapahtunu. Siinä se loma oikeestaan olikin. Nyt tähän päivään takasin; oon ostanu Candylle mm. ruokakupit ja kynsisakset. 12.11. voin onnellisena sanoa olevani 10 pörröpallon omistaja, ja ~ 1000 euroa köyhempi. Sellasta se eläinrakkaus teettää. But hey, some say I'm crazy, I guess I'll always be.


Näin viime yönä melekosen häröä unta. Unessa olin jollakin festareilla duunissa roudarina, pääesiintyjinä oli Mötley ja A7X. Olin siel duunissa Venlan ja sit yhen Maiden-tutun jäbän kanssa :D Mulle työnnettii syliin kassi mis oli kitara ja basso. Olin ihan haltioissani ku tiesin et se basso oli Nikki Sixxin ja skeba Synyster Gatesin. Sit se koko kassi putos kädestä ku näin Mick Marsin, Nikki Sixxin ja jonku niitte kiertuemanagerin (:D) kävelevän sinne jonnekki backstagelle mis hääräsin.
Kiertuemanageri tuli morjenstamaan kädestä pitäen reippaasti ja mä olin iha jäässä siin niitte ympäril. Jostai kumman syystä se random manageri anto mulle oman nimmarinsa, olin vähä sillei wtf..? :D Sit Nikki tuli ja halas mua ja oli rupeemassa kirjottaa nimmariaan mun käsivarteen, kunnes heräsin siihen kuinka faija kolautti mun huoneen oven kiinni. Just näin -.-


Uuestaa nukahettua se kuitenki jatku, mutta istuinki jossai yläkatsomossa samassa mestassa. Kinusin Venlalle koko aika et mennää tonne eturiviin nyt vittu mötley alottaa kohta, mut Venla halus lähtee saunaan :D No sitte se koko mesta oliki iha täys enkä päässy ollenkaa seisomapaikoille, jouduin menee lavalla olevaan lehmäaitaukseen. Nii mitä vittua hei? :D Olin siel lehmien keskellä lavalla ja Nikki Sixx soitti suoraan vieressä. Cool...

Tumblr_l8v3zg38ud1qbamcvo1_500_largeUnesta todellisuuteen. Tässä parin viikon sisään on ihan mukavasti näitä tapahtumia. Ens perjantaina on Guild Of Passionin keikka ja sit koululla lamerfestit minne me mennää yöks. Sit viikon päästä onki jo Mike Monroe tavastialla jonka jälkeen meen kattoo ruoholahteen Urjaa. Ja viikon päästä meillä onkin jo kissa talossa :D Tykkään ♥

Sorge, jouduin täyttää tän tekstin nyt enimmäkseen weheartit -kuvilla koska oon laiska enkä jaksa omaa kameraa käyttää. Mut miten vaan :))

lauantai 8. lokakuuta 2011

She's got eyes of the bluest skies

© Kasvattaja
Ahhh mun karvantäyteiset unelmat täytty tänään ♥ Käytiin Järvenpäässä faijan ja Janin kanssa kattomassa erästä uteliasta karvapalloa. Kohta alkaa tosissaan se rahan meno, mut kyl se taitaa olla sen arvosta :):):) Awwww en saa sitä nyt mielestä <3

Tosiaan, sen sulosen episodin jälkeen lähettiin Jumboon syömään ja suunnattiin Chico'siin. Tilasin Chicken Fajitasin, tuli kolme lautasta pöytään ja sain ite tehä tortillan. Voi luoja sitä ranskankerman ja cheddarkastikkeen makusinfoniaa <3

Kävästiin Janin kans Gamestopissa ihailee kaikkii pelei ja sitte Tiimarin kautta apteekkiin. Ostin itelleni naamanpesuvaahtoa ku edellinen on lopussa, katotaan miten tää ACO:n vaahto toimii tähä pärstään. Lisäks mukaan tarttu talvee varten uuvet vitamiinit, multitabs ja D-vitamiini.


Tähän loppuun vielä terveiset herrasgerbiileiltä Tumpulta ja Töppöseltä :)

Reckless Love @ Yle X Studio B 5.10.2011


Pitäiskö sanoo et voi fuck :D Keskiviikkona tuli tosiaan oltua siellä Yle X studiolla, mut sattu paljon muutakin jännää päivän aikana. Iltapäiväl lähettiin stadiin ja nähtiin Laura. Stokkan hulluilta päiviltä mukaan tarttu 4 levyy; Panteran The Best of Pantera - Reinventing Hell, Cinderellan Heartbreak Station, Nirvanan Nevermind ja System of a Downin Toxicity. Ja viimein nää pari muutaki levyä tuli postissa (eilen), Sebastian Bachin Kicking & Screaming sekä Reckless Loven Animal Attraction. Vittu se Santa Cruz puuttuu! >:(

No sitte käytiin mäkkärissä forumis syömässä. Siinä sattu jos jonkinmoista juttua, enemmän tai vähemmän randomia. Ensinnäki mentii istuu sivuun mut ei huomattu ollenkaa et se oli varattu jonku fried chicken mestan asiakkaille.. No hups. Kaiken kukkuraks istuin johonki smägään siellä, olin märkä ja tahmanen sen jälkee <3 Sitä paskaa oli myös lattialla, kivasti kengänpohjat natis sen jälkee... Kävin viemäs jossai vaihees oman tarjottimen ja roskat roskiin. Ku nostin sitä lootaa mis lukee "KIITOS" saadakseni roskat sinne, joku random laps rupes työntämään siitä välistä omaa tarjotintaan sinne. Se ei sitte saanu niitä roskiaan siitä tarjottimelta ni siinä meni varmaa pari minuuttii ku mä vaa pitelin toisellä kädellä sitä luukkuu sille auki... :D Sit ku menin takas meijä pöytää ni Venla ja Laura yritti epätoivosesti piilottaa mun laukkuu. Ja mä vielä epätoivosemmin sitte en ees nähny mihi ne sen loppujenlopuks työns. Pöydän alle :D

Sitte levykauppa äxään ja leather heaveniin, jonka jälkeen suuntana kamppi. Osallistuin johonki ihme gefilus hernepussikisaan ja voitin kaks sellasta sanasolin makusta voimalitkuu mulle ja Venlalle, Laura ku just lähti himaan. Sit mentii sinne ihan ylös sinne yhelle lavanreunalle istuskelee, kunnes pari ukkoo tulee keskeyttää meijä herkuttelut. No, siinä mua sitte kuvattii ja haastateltii johonki vitun metsäseminaariin... Interesting. Sitte käväsin Cybershopista ostamassa uuvet aurinkolasit, aika maukkaat :P Sit lähti matka kohti Uutiskatua.

Paikan päälle löydettyä istuttiin hetki siinä mestan kaffilassa, kunnes meijät tultiin hakemaan ylös studiotiloihin. Siinä oli puolisen tuntia kysymysten läpi käymistä ja odottelua, kunnes siirryttiin itse studioon. Studio oli melkosen pieni. Lattialla oli iiiso "pehmo"leopardi joka oli oikeastaan aika kova.. Kuvaaja nimittäin halus välttämättä ottaa musta kuvan sen leopardin kanssa ku mulla oli nii hieno leopardiprintti mun mekossa :D En ollu tosiaan asiaa ajatellu ennen paikalle lähtöä, mut oli aikamoisen Animal Attraction asenne vaatetus mulla.

Anteeks noi mun makkarat, ne on työn alla.

Sitte keikka alko ja se kuulosti hyvältä, oikeastaan paremmaltakin akustisena. Tykkäsin erityisesti Hotista, akustinen versio istuu siihen biisiin täydellisesti! Reckless Loven pitäis tehä seuraavaks mun puolesta akustinen lätty, ois varmasti aika maukas! Sitte parin biisin jälkeen kyseltiin kysymyksiä, ja myös mä pääsin esittämään mun kysymyksen pojilta. Kyselin että mikä on niiden pahin lavalla sattunut moka. Kattokaa lisää tosta videolta. Nää biisit jätkät veti livenä:


Animal Attraction
Hot
Born To Break Your Heart
Back To Paradise
Dirty Dreams
On The Radio


Sellasta. Teen tähän perään postauksen erikseen tästä kuluneesta päivästä.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Band number 8: Pantera

Pahoittelen jo heti alkuun et tän bändin ois pitäny olla numero 10, Metallica 9 ja Iron Maiden 8. Menin jotenki söhlimään sen järjestyksen mut aivan sama :D

How did you get into Pantera?
Joskus muutama vuos sitte, ehkä kasiluokalla muistaakseni, tutustuin tähän bändiin kuunneltuani biisejä radio rockilta.

What was the first song you ever heard by Pantera?
En oo aivan varma tästä mut musta tuntuu et se vois erittäin hyvin olla Cemetery Gates, koska se ainaki sai mut tutustumaan tän pändin tuotantoon enemmän.


What is your favourite lyric by Pantera?
Pakko olla tylsä ja sanoo etten tiedä, en oo kuunnellu niin paljoa :(


What is your favourite album by Pantera?
Cowboys From Hell ainakin atm. Siinä albumilla on monta raitaa jotka on iha tajuttoman hyviä, kuten mm. Domination, nimikkobiisi ja tää jo kerran mainittu Cemetery Gates.


What is your favourite song by Pantera?

Tähän on pakko taas sanoo jälleen tää Cemetery Gates. Se Dimebagin riffi tunkeutuu luihin ja ytimiin ja iho menee kananlihalle, ihan loistava. En osaa oikeen muuta sanoa, se pitää kuunnella ite.

What is the worst song by Pantera?
En kommentoi, koska en oo kuullu kaikkia.


How many albums by Pantera do you own?

En yhtään, vaikka se Best of -kiekko on ollut "hankinnan alla" jo monta vuotta! Häpeä Heidi >:( No, huomenna Stokkan hulluille päiville ni katotaa jos se sieltä irtois... Mikäli sitä rahaa on.

Is there a song by Pantera that makes you feel happy / sad?

Surullisesta en tiiä, mut Dominationissa on menoa ja meininkiä mun makuun. Se ei turhia kaunistele, vaan lähtee jo heti biisin alusta mukavaan ralliin. Me likes. Eli se kai sit saa mut iloseks :D

What is a good memory you have involving Pantera?
Ei oo mitään erikoista. Kaikist eniten tulee vaan mieleen ysillä Malisen yh-tunneilla, kun katoin ikkunasta ulos ja kuuntelin Lauran iPodista taukoomatta Panteraa.


Who is your favourite member of Pantera?
Ehottomasti Dimebag Darrel. Ei oo toista samanmoista legendaa, sillä oli ihan uskomattomat skillit sävellyksessä varsinkin sen kitaran kanssa. Fuck you little prick joka menit ja ammuit näin hienon muusikon!

How many times have you seen Pantera live?
En kertaakaan, enkä usko että tulen näkemäänkään. Se ei oo vaan sama juttu ilman Dimea :( Rest in peace.


Sorge tää jäi nyt vähän lyhkäseks, ku mulla ei tosiaa oo sen lähempää tuntemusta tästä bändistä :D Ja joo noi biisivalinnatki on tommoset aika perus, mut ne on sitä parhaimmistoo. Ens kerralla parempi.

maanantai 3. lokakuuta 2011

When ya got a job to do ya got to do it well

Okei, voisin sanoa että tänään oli jälleen kerran täydellisen random päivä, vähä niiku Maiden-päivä heinäkuussa. Kaikki oli outoo ja tapahtu kaikkee mitä ei yleesä tapahdu. Tässäpä siis vähän paljon juttua tältä päivältä.

Aamulla oli siis aikanen herätys. Tai no, itsehän heräsin intopinkeenä klo 4.30 ennen herätyskelloa ku en pysyny enää boksereissani. Odottelin vaa kärsimättömänä millon kello lähtee soimaan ja myöntää mulle luvan poistua sängystä. Luvassa oli mun pitkään ja hartaasti odottama Gunnareiden vuoden 2011 julkisuuteenpaljastautuminen, Rock In Rio livenä youtubesta. Sitä ennen olin kuitenkin lämmittelyks päättäny kattoa System of a Downia!

US singer Serj Tankian performs with his band 'System Of a Down' during the last day of the Rock in Rio music festival, at the 'City of Rock' in Rio de Janiero, Brazil, on October 2, 2011.Yllätyin iloisesti livestreamin laadukkuudesta, olin odottanut samaa pikselimössöä mitä youtubessa on aina. Helevetti, täähän olikin oikeesti HD-kuvaa ja lähetys ei tökkinyt! Herkkuarsenaalin, tyynyn ja viltin kanssa istahdin siis nojatuoliin jossa tulisin istumaan vielä monta tuntia. SOAD alotti ja I was getting excited. Se oli coolia. Emmä osaa sanoo muuta.

Sieltä tuli melekeen kaikki biisit mitä oottelin. Harmi ettei settiin kuulunu yhtä SOADin tuotannon valioyksilöä, Violent Pornography oli ainoa mitä jäin kaipaamaan. Tätä katottua harmitti vielä enemmän se et menin ja missasin provinssin. Okei, se siitä valituksesta. Tärkeintä oli et nautin esityksestä ja tuntuu ku oisin ollu ite paikan päällä!

Vittu jee mikä pepsodent Axl! Ps. toi takki o.o
System lopetti vasta sillon ku Gunnareitte ois kuulunu alottaa eli klo 7.10... No, siinä sit vierähtiki puoltoista tuntia ennenku Gunnarit astu lavalle, ja mua väsytti ihan törkeesti. Tai no ei enää siinä vaiheessa ofc. Sillon alko hypetys. Karmea totuus keikasta selvis mulle sitte pitkin keikkaa. Vettä tuli ku esterin perseestä, lava lainehti ja esiintyjät joutu seisomaan sateessa märkinä. Axlin ääni oli heikko ja ohut, eikä siinä ollu melkeen ollenkaan sitä vanhaa kunnon Axl-raspia. Kyllä se kuitenkin paikoittain puski esiin, mutta selkeesti huomaa 10 kk keikka (ja harjoitus?) -tauon.

Heikohkon laulun lisäks Axl unohti sanat November Rainin loppupuolella ja pianon soinnutki alko menee päi helvettiä. Tunnelma latistu aika paljon, mut sitte se kohos mainion Knockin On Heaven's Doorin myötä. Patiencen toisessa kertsissä Axl unohti jälleen kerran lyriikat ja totes varsin osuvasti "You see, I got no more patience". Loppukeikka oli varsin surullista katseltavaa, koska Axl oli selkeästi pettyny tilanteeseen. Se vaan tuijotti tyhjällä katseella horisonttiin paikallaan seisten ja laulo pari vikaa biisiä "kuhan päästään vaa loppuun" -tyylillä :(


Nomutta, ei se paska keikka kuitenkaan ollut. Propsit bändille erityisesti sujuvasta soitosta paskoista olosuhteista riippumatta. Respectiä putoo myös Axlille, joka tapojaan uhmaten jatkoi keikkaa enemmän tai vähemmän kunnialla loppuun asti vaikka oli vittuuntunut omaan söhlimiseensä! Keikka ei keskeytynyt eikä tullut muutakaan häslinkiä, vaikka kulahtaneesta lopusta jäi vähän hämärä fiilis itelle.


Ehdoton kohokohta mitä oon pihdannut koko ajan tulee nyt. Voi luoja mikä tunteenpurkaus kun kuulen ensimmäiset sävelet ESTRANGEDISTA lähtevän soimaan. Estranged, yks mulle vitun tärkee ja henkilökohtaisia muistoja sisältävä biisi, ekaa kertaa livenä 18 vuoteen ja mä olin linjoilla sitä seuraamassa. Itkuhan siinä pääs, ei voi muuta sanoo ku et iha saakelin kaunista. Vahvin lenkki keikassa ilman muttia. That was pure gold. Saan vieläki kylmiä väreitä sitä muistellessa.


Joo, menin terkkarille sit myöhässä syystä että keikka loppuikin n. 3 tuntia myöhemmin ku piti. Muuten ei ollukkaan onneks kouluu tänään. Koeviikon hyviä puolia on ne päivät kun ei oo koetta. Ja tänään oli yks sellanen.


Toinen hämmentävä asia päivässä. Olin saanut neljän maissa viestin, jossa ilmotettiin että oon voittanu Yle X Studio B:n kilpailun eli pääsen kattomaan Reckless Lovea kaverin kanssa akustiselle yksityiskeikalle studioon parin muun voittajan kanssa o.o Olin ihan WTF, ku just pari päivää sitten katoin voittajat netistä eikä siellä ollu mun nimeä. No, olinki ollu jollai varasijalla ja yks oli perunu ja tädää. Tässä sitä ollaan, taas median valokeilassa. Kiitos taas tästä RL :D

Ps. Kannattaa klo 18 jälkeen illalla kuunnella toki Yle X:ää, saatatte kuulla mun urpoäänen esittämässä tyhmän kysymyksen Recklesin pojille suorassa lähetyksessä ♥

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Has he thoughts within his head?

Hiphei NYT voin virallisesti ilmottaa olevani rahallisesti nollilla jos käteisestä puhutaan, ostin tänää alennuksista menkkahaukasta korkeevyötäröiset farkkushortsit ja pitkähihaisen trikoomekon. Vielä pitäis laittaa vaatetilaus netin kautta menemään, mutta se myöhemmin sitten ku on massii. Nyt enää oottelen niitä levyjä ku kuuta nousevaa.


Sellaset. Kohta suihkuun ja hiuksiin sävy muhimaan :> Bongasin kukkiksen blogista tälläsen hienon bannerin jota vois ruveta kans laittelee aina blogitekstin loppuun ettei jää ihan ilman kuvia postaukset!


lauantai 1. lokakuuta 2011

I love rock n' roll


Voi saatana oon nii heikkoina rokkipoikiin ♥ Vitsit en malta oottaa et tää levy kolahtaa postiluukusta! Tai siis no itse asias luultavasti joudun hakemaan sen postista. Mut anyway.

Sain nyt VIHDOIN JA VIIMEIN hommattuu ne niittikynsikkäät itelleni. Oon nyt tyytyväinen, mut persaukinen :D Vitsit just ku tekis mieli ostella kaikkee kivaa pientä itelleni.. Mut ei auta. Silti kaikki alennukset kutkuttais, mut no money no funny. En jaksa niistä hanskoista nyt tähän kuvaa pistää, vast pari postausta sitten viimeks vilautin niitä.


Pitäis varata aika kampaajalle, sais tukasta lähtee pätkä pois. Kasvanu taas jo niin pitkäks, ja vois repii lisää tuolta takaa möyheemmäks. Saa nyt nähä mitä mun luottokampaaja sinne tekee. Tänään ohjelmassa ois joka tapaukses viel siivoomista ja kemian työn kirjottamista. Ei kaikista houkuttavin lauantaihomma, mut ei voi mitään. Pakko nekin on joskus tehä.