Heräilin kyseisenä aamuna hieman huuruisissa fiiliksissä edellisen illan keikan jäljiltä. Hartwallilta himaan tullessa piilarit melkeen mureni mun silmistä, kun ne oli itkemisen jäljiltä niin kuivat. Aamulla sen kyllä näki naamasta, silmät turvonnu ja punotti helvetisti. Luomet oli niin kosketusarat etten voinu ripsaria enempää meikkiä laittaa. Kaikesta huolimatta mun hymy loisti naamalta varmasti sadan kilometrin päähän. Suuntasin On The Rocksille about puolen päivän maissa. Yritin toimia ruokakuriirina Tiinalle, mutten löytänyt edes Milka-suklaata. Huomaamattani kävelin iloisesti Peter Londonin ohi mitään huomaamatta. Heti ensimmäisenä istahdan keskelle puolituttuja ihmisiä kertomaan eilisestä seikkailustani, kaksin käsin viiniä ja energiajuomaa siemaillen. Tuntemattomatkin naamat käyvät nopeasti tutuiksi kun jaamme samat kiinnostuksen kohteet, lämpöiset viltit ja tärinää aiheuttavan tuskan, tämän arktisen pohjoismaamme hyytävän talven. Jossain välissä sulkeuduin jo viikon aikana tutuksi tulleeseen makuupussiin kokonaan. Hyvä etten lentänyt nurin kun homeisena kaalimatona yritin ihmisten välillä pomppia. Onneks jonotus sujui kutakuinkin nopeasti, ainakin edellisten jonotustuntien jäljiltä. Neljän maissa sitten päästiin sisään ja heivasin takin jos toisenkin narikkaan, josta sitten Tiinan taakse tokaan riviin. Kilttinä seniorina annoin kikseissä kieriskelevien naperoiden mennä eturiviin mehukeikalla, olihan mulla vielä toinen edessä. Puoltoista tuntia epämäärästä jutustelua ja häröä läskien tökkimistä. Kilpailu siitä kenen kädet ovat kylmimmät paljasta ihoa vasten. Hyrr. Onneks mä oon jo tottunut siihen niin en osaa reagoida moiseen. Sitten pändi nousee lavalle, riemu repeää irti. Kovaa vauhtia kipeeks olin tulossa joten piti ottaa rauhallisemmin että selviän vielä seuraavasta keikasta kunnialla. Settilista oli kuitenkin loistava, ja Simme yhtä kuuma kuin ennenkin. Tässä jonkinnäköstä häperrystä setistä, itelle ei jäänyt mieleen onko tää nyt sitten ihan oikeenlainen:
Change The World
Circus
Anarchy
Breaking The Chainz
Rebel
Queen Obscene
69 Shots
Got A Reason
It's A Miracle
Garden Of Babylon
Generation Wild
---
Riot In Everyone
---
Cocaine Cowboys
Loistavaa alusta loppuun. Välillä alaikäiset fanit vaikuttivat vähän eläimellisiltä bändiä kohtaan, mutta ymmärrän kyllä kun en itse oikein jaksanut enää riehua :D Keikan jälkeen pääsi tapaamaan bändiä. Keräsin jokaselta nimmarit lippuun ja otin yhteiskuvat Martinin ja Peterin kanssa. Tiinan kanssa alennuimme laulamaan Simmen edessä Hengaillaan ja Sata salamaa -biisejä. Nolous on taas huipussaan, en osannu tulkita sen ilmeestä pitikö meistä vai ei... Sit olikin Tiinan vuoro lähteä hakemaan mulle safkaa mäkkäristä, ja jäätiin ulkopuolelle tätä venailemaan ja jammailemaan biisien tahtiin.
Ku olin syöny aattelin lähtee sisälle vaihtamaan just ostetun Diet paidan päälle. Aukasen baarin oven nähdäkseni että Simme koko muu bändi vanavedessään on tulossa ulos. Väistän kohteliaasti ja tokaisen että naiset ensin. Hmh, ne menikin Vapianoon syömään... Sisällä jonossa näkyikin sitten muutama tuttu naama, ja yhdessä venailtiin että päästään aloittelemaan keikkaa. Jonosta lavan eteen, samaan kohtaan kuin edellisellä mutta eturiviin. Taas puoltoista tuntia paskanjauhantaa. Taas alkaa uusi keikka, bändi hieman enemmän promilleissa kuin edellisellä muttei tuo menoa haitannut. Keikan aikana sain enemmän kuin useasti oikoa Simmen mikkiständiä tai siirrellä lavalla olleita kajareita yleisön paineen takia. Bändi raukka kun ei tuntunut soveltuvan ihan niin pienelle lavalle, lausui Simme mulle jossain vaiheessa kiitoksen kun annoin heille lisää tilaa. Setissä ei ollut paljon muutoksia, mutta encoren aikana ne soitti ainakin Chemicalin edellisen lisäks. Oli muutenkin vähän pidempi kuin edellinen, mutta millään en jaksa muistella biisejä. Mulla ja Hannalla oli tappelu Ericin rumpukapulasta. Sopu syntyi kun sovimme että otan sen kotiin ja katkaisen jollain kahtia. Jäädään odottelemaan bändin jätkiä saapuvaksi bäkkäriltä. Tosin diettiläiset vaikuttaa unohtuneen pullon jos toisenkin äärelle. Viimein Simme vaappuu yhtäkkiä pieneen keskustelurinkiimme osalliseksi, hymyilee ja toteaa "I'm gonna move my ass over there..." ja jatkaakin matkaa merch-kojulle. Wtf.
Tungos. Ihmisiä joka puolella. Sain kuitenkin myös puuttuvat yhteiskuvat Simmeltä ja Ericiltä. Simmen kanssa tuli rupateltua enemmänkin. Hauska äijä, tosin oli niin kaljoissa ettei meinannut saada ees kunnon nimmaria aikaseks. Sit pitikin jo lähteä himaan, nukkumaan ja vihdoin ja viimein toipumaan keikkarundista ja tukalasta viikosta. Tukalasta, mutta silti unelmien täytteisestä viikosta.
Mulla on ihan kamala olo. Enää ei voi edes darrasta puhua kun nää keikkafiilikset vaihtuu masennukseen. Ihan järkyttävät vierotusoireet. Oon hyperaktiivinen ja haluisin kuunnella kymmentä levyä yhtä aikaa. Työntää pään täyteen musaa niin paljon et se tois sen huumaavan fiiliksen takas. Mut en pääse lähellekään sitä.
I used to do a little but the little wouldn't do
So the little got more and more
I just keep trying to get a little better
Said a little better than before
Oon viimesen 2-3 päivän aikana kuunnellu yhteensä varmasti 15 levyllistä musaa. Kattonu videoita. Kattonu keikkatallenteita. Kuunnellu taas lisää musaa. Välillä suunnitellut kaikkea ja ihmetellyt kun aika ei tunnu kuluvan millään kun on vain yksi asia joka pyörii mielessä. Tässä tulee pelottavasti mieleen päihteidenkäyttäjien vierotusoireet. Tai no, miten vierotusoireet oikeestaan määritellään?
"Vieroitusoireet ovat jonkin riippuvuutta aiheuttavan aineen säännöllisen käytön lopettamisesta koituvia fyysisiä tai psyykkisiä oireita. Vieroitusoireet johtuvat siitä, että vieroittautujan elimistö ja etenkin aivot ovat sopeutuneet toimimaan ympäristössä, jossa on esimerkiksi nikotiinia, alkoholia, heroiinia, kofeiinia, lääkevalmisteen sisältämää kemiallista yhdistettä tai muuta riippuvuutta aiheuttavaa ainetta."
Endorfiiniriippuvuus. Endorfiinihan on yks elimistön hormoneista joka on vähän ku kropan omaa oopiumia. Vai miten se nyt on jossai lukenu, ihan sama. Sekin on kemiallisina viesteinä kulkeva aine aivoissa, iha yhtälailla niiku alkoholit sun muut kemiallisesti tuotetut päihteet. Mitä mä oikeen ees selitän? Jokatapaukses moni teistä blogiin eksyneistä varmaan tietää mitä mä tarkotan. Mulla on pakottava tarve päästä takas keikalle tai tehä jotain että tää hyvä fiilis pysyis yllä, mutten keksi tarpeeksi tekemistä. En halua et tää lähtee pois, se jättää jälkeensä vaan tyhjän olon ja karu totuus iskee vasten kasvoja. En nää mun lemppareita ehkä moneen vuoteen. Voi ku keikkafiilistä sais suonensisäsenä litkuna. Yritin tossa äsken epätoivosesti apinanraivolla soittaa skeballaki mut ääääääääääääääääääääääääääää.
Ei oo ikinää ottanu keikoista palautuminen näin koville. Darrahan lähtee sillä millä se on tullutkin, eli mätän aivoihini lisää musaa. En myöskään osaa päättää mihin mä mun rahoja käyttäisin. Tai siis mitä rahaa, eihän mulla sellasta ole. En halua kadottaa tätä fiilistä mikä noista keikoista jäi. Kolme keikkaa vuorokauden sisällä, se onki mun uus ennätys. Yhteensä 52 tuntia jonottamista. 10 tuntia unta 4 vuorokauden aikana. Toi kyllä verottaa aika paljon + viel sit se epätodellisuus mikä Slashissä iski. Oon vielki iha saatanan exhausted, fyysisesti että henkisesti. En oo osannu palata normaaliin elämään ollenkaan. Mitkään yöunet ei tunnu riittävän, leijun vaa jossai toisessa todellisuudessa.
Tosiaan noi kaks muuta keikkaa oli kummatki Crashdietit On The Rocksissa heti keskiviikkona Slashin jälkeen, mutta niistä keikkapostausta myöhemmin kuhan saan kasattua mun ajatuksia vähän. Ehkä tänään, ehkä huomenna, ehkä myöhemmin. Oon tutustunu niin moneen loistavaan ihmiseen tässä viikon aikana. Normaali arkirytmi tuntuu nyt iha tyhmältä ees ajatustasolla. Yskin mun keuhkot pihalle. Tänääki ois Scene D' Chrymee bäkkäris, mut vittu arvatkaa kolmesti jaksanko lähtee täs kunnossa. Uskomatonta että sekin raja tulee vastaan ku ei vaan jaksa enää. Okei jos kyseessä ois joku muu pändi ni varmaa jo istuisin sielä... Mut en myöskää jaksa tuhlaa 6 euroo (+ juomarahat joita kuitenki tulee menemää jos baariin lähen), kun niille on mielessä parempaa käyttöä. Vittu, seuraavaan keikkaan vielä 3 viikkoa.
Omnomnom♥
Eilen seikkailin vähä aikaa stadissa Heidin kans, ja kävin Music Hunterista ostaa semmosen GNR tear-out kirjan. Eli siis semmone mis oli kuvii jotka voi repii irti ja työntää vaik seinälle. Kelpaa. Jos se ois mul vaik tän päivän tavotteena, koristella huonetta. Saa nähä pystynkö vai lahnaanko vaan mun fantasiamaailmoissa.
Varotan teitä kaikkia jo etukäteen, tää teksti tulee olemaan jotain niin psykedeelistä sekopään ajatusmaailmaa. Ne jotka tuntee mut ja mun intohimot osaakin tähän jo varautua.... Meen suoraan asiaan, löpinät myöhemmin. Ensimmäisen kerran pakkailin mun kamat ja kamppeet kasaan sunnuntai-iltana (kyllä, kaks päivää ennen keikkaa) ja suuntasin Pasilaan Nancien ja Ärpän luo, + Tiinalla oli mulle makuupussi. Kello oli about puol kaheksan ku tulin paikan päälle, lunta/räntää tuli hiljalleen. Joskus puolenyön jälkeen suuntasin kohti Kämppiä ku kelasin et Slash saattais tulla heti pietarin keikan jälkeen. Kahelta mua rupes sit jo vituttaa se siel yksinää lahnaaminen joten menin loppuyöks himaan nukkumaan, taksilla. Miksi vitussa maksoin himaan pääsystä 25 euroa? Älkää vittu kysykö. Seittemä mais olin jo hereillä, puol kasilta nousin ylös. Tasalta olinki jo matkalla takasin jonoon. Yheksän mais olin hartwalilla koska VR. Päivä alkoi kulua siinä enemmän tai vähemmän lupposasti kolmestaan paskaa läppää heittäen, kunnes neljän mais Juha aka tulimies saapui paikalle. Oli varsin virkistävää nähdä vähän elämää siellä pasilan erämaissa, ketään ihmisiä kun ei missää vaiheessa näkynyt siellä. Vähä myöhemmi joukkoon liittyi myös Juibe ja Venla. Kävin illalla meikkaamassa kotona vähän lisää, ruokkimassa kissat, kuivaamassa jäätyneitä vaatteita hiustenkuivaajalla ja palasin takasin hartwalille mutsin + pizzan kautta. Yö oli harvinaisen perseestä, olin jäätyä lumikasan alle makuupussiin hetken aikaa ku olin yksin muitte kuikkelehtiessa asemalla. Sitten ku kaikki muut nukku ni minä ja tulimies höpöteltii henkeviä koko yö oikeestaan aamuun asti. Vitun creepyä miten voi tavata randomilla ihmisen jonka kanssa on niin paljon yhteistä ettei sattumasta voi enää puhua. Huhuh. Aamu valkeni ja ryhdyttiin ringissä pienellä porukalla laulamaan gunnareiten biisei lämpimikseen. Euforinen olo valtas mut ku tajusin että tänään. Tänään se vittu tapahtuu, mä nään Slashin. Tää ajatusketju johti sit armottomaan naurukohtaukseen ja lopulta kierin selälläni maassa itkien ja nauraen hysteerisenä. Sekasin, huh? Porukkaa valu lisää jonoon, ja järkkärit hoiti hommansa erityisen hyvin kun lupasivat hommata pitkään jonottaneet sisälle ennen muita. Luojan kiitos, iso kivi putos mun sydämeltä. Päivä kulu hitaasti, mut pian oliki jo aika laittaa pillit pussiin ja tulimies hommas mun jätesäkillisen narikkaan. Jäätyneissä bootseissa seisominen oli tuskaa. Ja siitä sitten juoksu pitkin hartwallin käytävää, ei perse. Areenan oville päästyttyä meinasin itkee ja oksentaa kivusta. Mua ei oo ikinää sattunu jalkoihin niin paljon, olin aivan varma et vasemman jalan varpaat ois murtunu tai jotai. Luojan kiitos se loppu about 15 min kulues.
Kilpajuoksu lavan eteen. Eturivi suoraan keskellä. Ei siin tilantees auttanu muuta ku päästää irti ja antaa tunnemyrskyn vallata mut, vierittää onnen kyyneleet pitkin poskia. Säälittävää paljastaa muille kui paljon yks ihminen voi merkitä mulle. Ei menny kauaakaan ku makkoset alotti lämppäämisen ja mun itkut loppu lyhyeen koska oli biletyksen aika. Monroe tuli aidalle ja astu mun tissin päälle. Mite se on ees mahollista? Joka tapaukses pelkäsin et siihe tulis kuolio ja se tippuis pois, mut ainakaan vielä niin ei onneks oo tapahtunut. Mut voin kertoa et se sattui. Settilista oli samanlaine ku aina:
Trick Of The Wrist
Got Blood?
Modern Day Miracle
Motorvatin'
Hammersmith Palais
'78
All You Need
Nothin's Alright
Not Fakin It
Bombs Away
Malibu Beach Nightmare
Dead, Jail Or Rock N' Roll
1970
Monroet lopetteli keikkansa ja ns. rauha laskeutui taas hetkeks maahan. Mulla se ties vaan myrskyn nousemista. Pelkäsin, stressasin ja jännitin enemmän ku ikinä. Intro lähtee soimaan samalla kun kyyneleet alkaa taas valua poskille. Mun jumala astuu lavalle, multa tippuu leuka lattiaan. Muut riehuu ympärillä, mä vaan tuijotan Slashia järkyttyneempänä ku koskaan paniikin ja kyynelvirran yltyessä Halon lähtiessä soimaan. Ei saatana olinko mä siinä oikeesti?
Mulla on keikasta vähän hajanaisia muistikuvia suoraan sanottuna. Muistan vaan että itkin koko ajan ja leijuin jossai pilvien yläpuolella, iha niiku unessa. Mun katse oli nauliintunu Slashiin, oikeestaan muita bändin jäseniä taisin ekaa kertaa vilkasta vast muutaman biisin jälkeen. Mut miten tota fiilistä mä voisin kuvailla kun se oli paljon enemmän ku mihi sanat riittää? Kirjaimellisesti kärsin elämäni parhaimmista orgasmeista ja uin pähkinöissä.
Minä saatanan melodramaattisena ja ylitunteellisena ihmisenä en oo koskaan kokenu moista tunnemyrskyä. Näin ihmisen joka ei oikeesti oo ees olemassa, tai siltä se tuntuu. Sit se vaa oli siel laval mun ees ja soitti chillisti. Jumaluuden ruumiillistumia tapahtuu vaan Raamatussa, ei oikeessa elämässä. Olin varma et se oli vaan hologrammi joka oli heijastettu lavalle. Anastasia oli jotain saatanan vitun loistavaa. Vähän niinku oisin avosuhteessa musiikin kanssa, mut keikalla se meijän liitto on vasta sinetöity kokonaan. Mä räjähän kohta. Ei mitään muistikuvaa missä vaiheessa tää tapahtui. Myles laulo siinä mun eessä ja käänsin mun katseen siihen ja nyyhkytin varmaa nii saatanan surkeen ja onnellisen näkösenä yhtä aikaa et huhuh. Myles kattoo mua ja lähtee tulemaa siihe lavan ees olleelle korokkeelle, mitä se ei tehny muuten koko keikan aikana kertaakaan, kai? :D Se läppäsee käsiä muutaman ihmisen kanssa, sit se ottaa mun kädestä kiinni, hymyilee mulle ja puristaa mun kättä. Myles vinkkaa mulle silmää. Mun aivot valuu varpaisiin. Mitä siinä oikeen tapahtui? Ainakaan se ei lohduttanu mua yhtään. Kun herra poistui kosketusetäisyydeltä, lahosin vielä enemmän siihe aidalle parkumaan ja tunsin kuinka ihmiset ympärillä silitteli ja taputteli mua.
Jotain niin sulosta kun ujo mies väläyttää muutaman kerran keikan aikana hymyn pilottiensa ja silinterinsä takaa. Aina välillä Slashillä valu lasit nenälle kun se soitti, ja pääsin jopa näkemään sen silmät. Se aina välillä silmäili yleisöä. Ja välillä hymyili. Ai että. Antakaa mun viedä se mies kotiin. Kanna minut metsään apinamies. Sweet Child O' Mine. Slither. Täydellisyys. Mun aivokapasiteetti oli nii reippaasti jo ylittyny siitä onnellisuuden määrästä etten enää pystyny reagoimaa voimakkaammin. Tai niin mä luulin. Slitherin lopulla Slash jättää kitaransa vinkumaan siihe johki meikäläisen eteen lavalle, ja viskoo plekunsa kohti meitä. Pleku päätyy aidan toiselle puolelle. Järkkäri nostaa plekun ja mä rusennun kahden miljoonan käden alle. Jotain maagista tapahtuu kun tämä hieno mies kaivaa mun käden sieltä muiden alta, asettaa plekun mun kädelle ja suojaa mun kättä ettei kukaan muu ota sitä. Tuijotan sitä järkkäriä järkyttyneenä, se hymyilee mulle. Slash? Pleku? Mun kroppa huutaa erroria. Kapasiteetti ylittyi. Vintti pimeeks ja valahdan muiden syliin yleisöön, käsi tiukasti nyrkissä puristaen mun elämäni suurinta aarretta.
Kohta 4.53, mun pleku lähtee lentoon
Tulimies ja muut ympärillä läpsii mut takasin tähän todellisuuteen. Olin antanu virallisesti luvan ympärillä oleville vetää mua turpaan jos pyörryn, koska en haluu missaa sekuntiakaa Slashista. Laitan vapisevin sormin plekun laukun pohjalle turvaan. Onneks se väli oli encore, nii en missannu paljoa :D Jalat ei enää kantanu ollenkaan, joten loppukeikan roikuin hammasta purren aidassa kiinni. Kui kliseistä, eiks tollasia järkytys-tuupertumisia tapahu vaan elokuvissa? No, nyt sain ainaki ite kokea sen, vitun randomia.
Monroe ja Slash samalla lavalla. Jos oisin ollu enemmän tajuissani, oisin varmaa pyörtyny uuestaan. En enää taitanu tajuta mistään mitään. Mut vitun loistavaa sitä oli kattella. Slashin ja Monroen Magic Carpet Ride ekaa kertaa livenä. Jäbät hävii lavalta, toinen encore. Sitten WTTJ ja Todd Kerns vokaaleissa, vitun täydellisyyttä. Näin jossai vaihees ku Slash sylkäs nuuskan suoraan mun eteen lattialle. Kelasin pitkään et mitenhä mä saisin sen sieltä itelleni ja veisin kotiin, mut sit joku paskapää meni ja tallo sen päälle. Keikka päättyy Paradise Cityyn kuten aina, tuttu ja turvallinen lopetusbiisi loistavalle koitokselle. Mä varmistan että kiharahiuksinen jumaluus katoaa lavalta ja häviää mun näköpiiristä, ja silloin annoin periks. Lahosin lopullisesti onnesta sekasin yleisön keskelle lattialle kunnes mut heivattiinki yhtäkkii ensiapuun, taas vaihteeks.
Ensiavussa heti ensimmäisenä paniikissa kaivan laukkua ja tarkistan että pleku on tallella. Ensihoitajat koittaa kysellä multa mitä huumeita oon ottanu. Ne ei usko kun sanon että en oo vetäny yhtää mitään, että tän kaiken aiheuttaa toi mies lavalla kitaransa kanssa. Ei ne uskonu vieläkää, joten ne puhallutti ja otti verikokeet ennenku ne usko mua :DDDDDDDD Saatana ku ei niille menny kaaliin et mä voin olla pöllyissä ihan musiikinki takia, ääliöt. Venla ja Linda tulee hakee mut ensiavusta, ja tajuan että olin ensiavussa bäkkärillä. Minä hartwallin backstagella "paikattavana". Jösses. Ajatuksissa kävi karata Slashin kamojen sekaan pakuun minne roudarit heivas kaikkia kamoja lavalta. Piti ostaa paitakin, mut kaikki paitakojut oli jo purettu, vittu. Kaikki tuntu olevan vaan unta, ei ollu yhtää todellinen olo. Eikä oo kyllä vieläkään. Kuinkaha monta vuotta multa ottaa et uskon tän kaiken mitä sinä iltana tapahtui.
Käytön jäljet ♥
Mun kädet vapisee vieläki ku kattelen sitä pientä pyhää muovinpalasta. Se ei oo mikä tahansa pleku. Sillä on soitettu esim. SCOM joka on yks mun elämäni tärkeimmistä biiseistä. Slash on rakastellut sen avulla hellästi soitintaan tuottaen ääniä jotka saa mut orgasmiin. En anna kenenkään koskea siihen, siinä on Slashin dna, bakteerit ja sormenjäljet. Se myös tuoksuu miehekkäästi hieltä. Ton plekun paikka on mun seinällä, pitänee ostaa sopivat kehykset. Tuomitkaa mut hulluks, mut my life is complete now. Setti:
Halo
Mean Bone
Nightrain
Ghost
Standing In The Sun
Back From Cali
Serial Killer
Mr. Brownstone
Bad Rain
Not For Me
Doctor Alibi
Rocket Queen
No More Heroes
Starlight
Anastasia
You're A Lie
Sweet Child O' Mine
Slither
---
We're All Gonna Die (with Monroe)
Magic Carpet Ride (with Monroe)
---
Welcome To The Jungle
Paradise City
En pysty enää sanomaan enempää. Vittumaista varmasti kaikille teille jotka missasitte moisen. Se oli jokasen pennin ja odotukset arvosta. Odotuksesta puheenollen, kaks päivää jäätävässä paskasateessa lumen peitossa tuotti mulle mukavan taudin josta kärsitään nyt. No, ei todellakaan haittaa. Koska Slash.
